Ladut ja hiihto

Kolin kansallispuiston lumiset maisemat ja monipuoliset ladut houkuttelevat niin aloittelevia hiihtäjiä kuin kokeneitakin harrastajia. Kolin alueelta löydät latuja niin perinteisen kuin luisteluhiihdon ystäville. Kolin latujen hoidon tilanteen voit tarkistaa allaolevasta InfoGIS-palvelusta.

Sähköinen latukartta

KOLIN KANSALLISPUISTOON HIIHTÄMÄÄN

Laduista Käränkälammen kierros pidetään hiihtokuntoisena koko kauden. Muu valaistu latu pidetään kunnossa sesonkina (viikot 52 ja 1, 8–10 ja lumitilanteen mukaan pääsiäinen 6.–10.4.), muina aikoina viikonloppuisin. Ladut kunnostetaan tarpeen mukaan: jos latu on hiihtokuntoinen, sitä ei ajeta. Latuja kunnostetaan yhdellä latukoneella, joka lähtee liikkeelle Lahnalammelta, etenee sieltä Loma-Kolin Käränkälammelle ja eteenpäin Kolin kylän kautta kohti Koli Freetimea. Sama kone palaa takaisin ladun toista reunaa. Koko valaistun ladun kunnostukseen menee kelistä riippuen yli viisi tuntia.

Kolin latuverkosto kulkee vaihtelevissa maastoissa Kolin vaaroilta aina Pielisen jäälle. Vaaraladuilla hiihtäjä pääsee nousemaan maisemapaikoille ja laskemaan alas vinhaa vauhtia. Suomen pisin yhtämittainen valaistu latu (25 km) kulkee Koli Freetimen pihasta Kopravaarasta Kolin kylän kautta Loma-Kolille.

Kolin latukartta

HELPPOJA JA VAATIVIA LATUJA

Helppo jäälatu kulkee Nikkilänkujan parkkipaikalta Rantatien viertä laskeutuen Pielisen jäälle, josta sataman ohi aina laskettelurinteiden ala-asemalle asti, josta löytyy rinnekahvila ja kota taukopaikaksi. Ladulla on mittaa n. 2,5 kilometriä suuntaansa. Tällä reitillä on myös käytössä monikäyttöreitti kävelijöille ja pyöräilijöille, joka jääosuudella kulkee hiihtoladun vieressä.

Kolin valaistulla ladulla (25 km), on sekä helppoja että keskivaikeita osuuksia. Lapsiperheille soveltuva reitti on Rantatien ja Sutkan laavun välinen osuus. Auton voi jättää Rantatien vieressä olevalle parkkipaikalle. Hiihtomatka Sutkan laavulle on helppo, ja siellä voi paistaa nuotiolla vaikkapa makkarat. Muita helppoja latuja ovat Pielisen jäällä sijaitsevat ladut, jotka avataan jäätilanteen salliessa. Perheen aivan pienimmille suosittelemme päivän viettämistä pulkkamäessä ja grillikatoksessa makkaraa paistaen urheilukentällä Kolin kylän läheisyydessä (Euron Areena, Ylä-Kolintie 10). Luistelukentän viereisestä kodasta löydät luistin arkun josta voit lainata luistimia ilmaiseksi.

Hyvin vaativia, mutta samalla kauneimpia latuosuuksia, ovat Räsävaaran ja Mäkrän lenkit. Nämä ladut pyritään avaamaan hiihtolomakausille ja ne ovat avoinna Kolin Maisemahiihdon aikaan.

MUUT TALVIAKTIVITEETIT KOLILLA

Lumikenkäily Kolilla

Lumikenkäillen voi nähdä kansallispuistoa aivan uudella tavalla, sillä lumikengillä liikkuminen on sulan maan retkeilyä vapaampaa. Lumi suojaa herkkää maastoa kulumiselta, joten halutessaan lumikenkäilyretkiä voi tehdä merkittyjen reittien ulkopuolellekin. Lumikenkäilyretken reitteinä voi hyödyntää maastoon merkittyjä kesäreittejä. Oletko jo nähnyt talvisen Mäkrävaaran, Vesivaaran tai Lakkalan?

Kolin Huippujen lumikenkäilyreitti on noin 1,8 kilometrin pituinen rengasreitti, joka soveltuu myös aloittelijoille. Reitti on suunniteltu nimenomaan perinteisille lumikengille, ei karvapohjaisille liukulumikengille, ja se kulkee paikoitellen kohdissa, joihin liukulumikenkien pito ei riitä. Reittiä suositellaankin vain lumikengillä kuljettavaksi, ei kävellen tai liukulumikengillä. Reitti on kuljettavissa, kun lumensyvyys on riittävä. Reitin avaamisesta ja kunnosta tiedotetaan Kolin kansallispuiston Ajankohtaista-sivulla.

Talviretkeilyreitit Kolilla

Kansallispuiston alueella on vain yksi talvihuollettu kävelyreitti, Kylän polun talvireitti, mutta suosituimpien kesäretkeilyreittien kovaksi tallautuneita uria pitkin pääsee usein kulkemaan talvellakin. Aisti Kolin kylän ja kansallispuiston historiaa taivaltaessasi kylältä ylös Yläpihan ja luontokeskus Ukon palveluiden äärelle. Halutessasi voit kiivetä aina korkeimmalle tykkylumihuipulle saakka noudattaen Ukko-Kolille vievää talvireittiä.

Ukko-Kolin huipulle pääsee talvellakin. Piipahda lyhyellä reitillä nauttimassa Suomen eteläisimmän tykkylumen kruunaamasta talven ihmemaasta ja Pielisen näkymistä valkeassa avaruudessaan. Huomioithan, että lyhin Ukko-Kolille talvisin vievä reitti poikkeaa kesäreitistä. Reitti pysyy usein auki tallattuna läpi talven, mutta sillä ei ole talvikunnossapitoa.

 

VUOKRAA LAADUKKAAT VÄLINEET LADUILLE

Vuokraamostamme saat aina kelin mukaan valitut sukset. Sukset valitaan hiihtäjän pituuden, painon ja hiihtotekniikan perusteella.

Vuokraa sukset

VUOKRAA LAADUKKAAT VÄLINEET LADUILLE

HIIHDON TEKNIIKAT KUNTOON HIIHTOKOULUN OPASTUKSELLA

Kolilla toimii yksi Suomen vanhimpia hiihtokouluja. Hiihtokoulun opastuksella hiot sekä perinteisen että luisteluhiihdon tekniikat kuntoon.

Varaa hiihtokoulu

HIIHDON TEKNIIKAT KUNTOON HIIHTOKOULUN OPASTUKSELLA

KOLIN HIIHTOTAPAHTUMAT

Kolilla järjestetään erilaisia hiihtotapahtumia, kuten Kolin maisemahiihto ja Ahmanhiihto. Katso kaikki tapahtumat Kolin matkailun sivuilta.

Koli.fi

KOLIN HIIHTOTAPAHTUMAT

Katso myös nämä